Heikki Hiilamo
Sote-uudistuksen asiantuntija Heikki Hiilamo on yhteiskuntapolitiikan professori ja tietokirjailija, tutkimusalueina mm. tupakkayhtiöt, perhepolitiikka ja köyhyys.
Heikki Hiilamo sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 2016 teoksestaan ‘Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö – Mistä SOTE-uudistuksessa on kysymys?’ ja hän kommentoi näkyvästi mediassa sote-uudistusta. Hän on toiminut sote-uudistuksen valmistelussa asiantuntijana kolmessa keskeisessä työryhmässä ja on aikaisemmin julkaissut muun muassa kirjan “Uusi hyvinvointivaltio” (Into 2011) sekä toimittanut yhdessä Hennamari Mikkolan ja Jenni Blomgrenin kanssa kirjan “Kansallista vai paikallista? Puheenvuoroja sosiaali- ja terveydenhuollosta” (Kela 2012).
Aiemmin Hiilamo oli Tampereen yliopiston terveystieteen laitoksella sosiaali- ja terveyspolitiikan dosentti, jolloin hänen tutkimusalueitaan olivat mm. tupakkayhtiöiden toiminta suomalaisissa oikeudenkäynneissä ja sosiaalipolitiikan alalla etenkin perhepolitiikka ja köyhyys. Hänen viimeisin kirjansa ‘Maailma tupakkayhtiöiden vallassa’ tarkastelee kansainvälisen tupakkateollisuuden toimintaa Pohjoismaissa ja erityisesti Suomessa.
Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö – mistä sote-uudistuksessa on kyse?
Sote-työryhmissä vaikuttanut sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo sai vuonna 2016 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon teoksestaan “Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö”. Kirja käsittelee mm. kysymyksiä, miten pelastetaan sosiaali- ja terveyspalvelut Suomessa, kenelle palvelut kuuluvat, ja kuka ne maksaa? Kirja sukeltaa sosiaali- ja terveyspalveluiden ongelmien ytimeen. Hiilamo avaa sote-uudistuksen taustaa, kulissien takana käytyjä neuvotteluja ja uudistuksen sudenkuoppia. Hiilamo vertaa sosiaali- ja terveyspalveluita autovakuutukseen. Kirjan ehdottamassa mallissa sote-palvelut ovat asukkaiden omistama vakuutusyhtiö, “hyvinvoinnin vakuutusyhtiö”, joka pitää maksut edullisina ja korjauspalvelun kunnossa.
Puheenaihe-ehdotuksia:
Sote-uudistus eri näkökulmista
Suomen nykypäivä ja tulevaisuus
Maailma tupakkayhtiöiden vallassa
Hyvinvointivaltio
#soteprofessori
#hyvinvointivaltio
#tupakkayhtiöidenvalta
Viimeisimpiä julkaisuja
- Uusi hyvinvointivaltio. Helsinki: Like, 2011.
- Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö: Mistä SOTE-uudistuksessa on kysymys? Helsinki: Into, 2015.
- Maailma tupakkayhtiöiden vallassa. Helsinki: Into, 2017
Lähetä viesti suoraan puhujalle
Voit lähettää suoran yhteydenottopyynnön Heikille. Hän vastaa sinulle henkilökohtaisesti.


Katja Nurmi
kerro tapahtumastasi
Haluamme auttaa tapahtumasi sisällön suunnittelussa ja palvelumme käyttöönotossa. Ota yhteyttä niin lähdetään liikkelle!