KERT KENNER

Kert Kenner on yksi Suomen vaikuttavimmista modernin myynnin toimintatapojen kehittäjistä ja valmentajista. Kert on toiminut yli 20 vuotta myyntivalmentajana ja hänelle on kokemusta yli 1000 yrityksen modernin myynnin kehittämisestä ja valmentamisesta. 
Keynotepuhuja Iida Mäkikallio

Kert on menestysteoksen #MYYNTIKIRJA – Menesty uuden ajan B2B -myynnissä – kirjan kirjoittaja ja Suomen kuunnellumpien myyntiin liittyvien podcastien joukkoon kuuluvan #MYYNTIPODIN vetäjä. Kert on valittu myös Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten MMA:n myynnin lähettilääksi. Kert toimii perustamansa valmennusyrityksen Kenner Company Oy:n toimitusjohtajana ja
myyntivalmentajana. Kert on myös Co-Founder ja hallituksen jäsen lisättyyn todellisuuteen ja metaverseen erikoistuneessa Ovela.io:ssa.

Kertin missiona on tehdä Suomesta parempi myyntimaa. Myyntityö on pahimmillaan asiakasta häiritsevää ja agressiivista. Parhaimmillaan se taas tuo asiakkaalle aidosti arvoa ja auttaa ostamista. Kertin valmennuksissa ja kehitysprojekteissa yritykset keskittyvät saamaan asiakkaan palvelemisen kaiken toiminnan keskiöön. Samalla kehittämään myyntiprosessista aidosti asiakkaan ostamista ymmärtävän ja auttavan. Modernissa myynnissä kaikkien toimintojen kuten markkinoinnin, uusasiakashankinnan ja asiakassuhteiden johtamisen tulee toimia sujuvana
arvoketjuna aiheuttaen asiakkaalle ylivertaisen asiakaskokemuksen ja yritykselle samalla törkeän kilpailuedun verrattuna muihin. Moderni myynti on monikanavaista ja siksi teknologioilla on iso rooli sen kehittämisessä. Ensin pitää kuitenkin aina lähteä liikkeelle yrityksen arvomaailmasta, osaamisesta, kyvykkyyksistä ja toimintamalleista tehdä asiakkaalle arvoa luovaa myyntityötä. Sitten usein on teknologioiden vuoro.

Kert on tunnettu värikkäistä, energisoivista ja positiivista fiilistä tuovista puheenvuoroista. Puheenvuoroissa Kert ei liitele pelkästään ylätasolla vaan tuo aina myös malleja ja konsepteja oman yrityksen modernin myynnin kehittämiseksi konkreettisesti arjessa. Kert tilataan keynotea vetämään usein silloin, kun yritys haluaa uusia ideoita oman myyntityön tekemiseen ja arkeen, haluaa kehittää myyntiä tuotetuputuksesta aidosti asiakkaalle arvoa tuovaksi tai haluaa konkreettisia toimintamalleja ja työkaluja oman myynnin modernisoimiseksi.

Jokainen Kertin puheenvuoro räätälöidään aina asiakastarve huomioiden. Kert on vetänyt puheenvuoroja muun muassa seuraavista aihealueista:

  • Uuden ajan myynti
  • Tuotetuputtajasta arvon myyjäksi
  • Menesty B2B -myynnissä!
  • Modernin myynnin toimintamallit ja johtamisen tavat
  • Elämme valtaistuneiden ja valistuneiden asiakkaiden aikakautta
  • Markkinoinnin ja myynnin yhteispeli – puhukaa toisillenne, älkää toisistanne!
  • Teknologiat apuna modernissa myynnissä

Meillä yrityksenä on tärkeätä luoda mahdollisuuksia henkilöstöllemme päästä kehittämään taitojaan päivittäisessä työssään ja syventämään tietotaitojaan erilaisten koulutusten kautta. Järjestimme myyntihenkilöstöllemme valmennuksen aiheena Uuden ajan myynti. Kertin energinen läsnäolo, että taito huomioida ja osallistaa kaikki yksilöinä mukaan puheenvuoroon oli aivan timanttista kamaa. Henkilökohtaisesti itselleni ensimmäisiä koulutuksia missä jaksaa 100% skarppina, energisenä ja imuroida itselleen koulutuksen sisältöä!

Jan Hagelberg

Sales Manager, Cutrin

#MYYNTIKIRJAAN jo tutustuneena Kertin Menesty B2B -myynnissä valmennus oli selkeä ja konkreettinen tiivistys B2B -myynnin olennaisuuksista 2020 -luvun Suomessa. Kertillä oli rento ja selkeä esiintymistyyli huumorilla höystettynä. Valmennus laittoi sormet syyhyämään oman tiimin tekemisen tarkasteluun ja kehittämiseen!

Marika Lampinen

Sales Team Leader, Leadfeeder

Valmentajan persoona sai heti tempaistua mukaan. Valmennus oli todella mielenkiintoinen ja ajantasalla menetelmien kuin sisällön osalta. Kert on kyllä huikee tyyppi ja suosittelen hänen valmennuksia kaikille!

Tom Tapper

Kehityspäällikkö, Food Service, HKScan

PUHEENVUOROJEN AIHEITA

– Uuden ajan myynti
– Tuotetuputtajasta arvon myyjäksi
– Menesty B2B -myynnissä!
– Modernin myynnin toimintamallit ja johtamisen tavat
– Elämme valtaistuneiden ja valistuneiden asiakkaiden aikakautta
– Markkinoinnin ja myynnin yhteispeli: puhukaa toisillenne, älkää toisistanne!
– Teknologiat apuna modernissa myynnissä

#MYYNTIPODI

#MYYNTIKIRJA

Kert oli vetämässä Uuden ajan myynnin valmennusta Vismalle. Valmennus on tarjonnut uusia näkökulmia koko kaupalliselle tiimille sekä todella vahvaa asiantuntemusta myynti- ja asiakkuustiimin arjen tekemisen kehittämiseksi. Energinen olemus, strateginen osaaminen yhdistettynä käytännön tason malleihin antavat Kertille vahvan pohjan pidemmälle yhteistyölle Visman kanssa!

Juho Pekka Fagerström

Senior Sales Manager, Visma

Kert oli puhumassa myynnistä Aspa Palveluiden johtamisfoorumilla. Innostavalla otteella ja sopivasti huumorilla höystettynä hän oivallutti meidät esihenkilöt myynnin mahdollisuuksista. Tiiviin paketin myötä romukoppaan lensi perinteinen käsitys myyntityöstä ja saimme tilalle uusia raikkaita vinkkejä, jotka soveltuvat nykypäivään!

Noora Viitanen

Viestintä- ja markkinointijohtaja, Aspa-Säätiö ja Aspa palvelut

Tämä kaveri on totaalisen rawesome! Raikas ja hauska – niin kuin Jungle Juice Bar! Meillä oli etuoikeus viettää hänen kanssaan valmennus arvoista ja asiakaskeskeisyyden merkityksestä.

Petteri Fagerström

Co Founder, Jungle Juice Bar

Lähetä viesti suoraan KERTILLE

Voit lähettää suoran yhteydenottopyynnön Kertille. Hän vastaa sinulle henkilökohtaisesti.

Keynotepuhuja Iida Mäkikallio

tai kerro meille tapah­tu­mas­tasi

Haluamme auttaa tapahtu­masi sisällön suunnit­te­lussa ja palve­lumme käyttöön­otossa. Ota yhteyttä niin lähde­tään liikkelle!