Mika Tunturi
Monista sudenkuopista hengissä selviytynyt vapaaehtoistyön rautainen kokemusasiantuntija, joka on toteuttanut kolmenkymmenen vuoden aikana kymmenittäin vapaaehtoistyön toimintaa ja projekteja nuorten ja aikuisten kanssa. Mika nappaa hetkessä kiinni läsnäolijan ajatuksen ja kuljettaa kuulijoita oivaltamaan yhdessä.
Mika Tunturi nappaa hetkessä kiinni läsnäolijan ajatuksen ja kuljettaa kuulijoita oivaltamaan yhdessä. Asioihin paneutuminen on aina syvänmeren sukellusta elävin ja mieleenpainuvin esimerkein. Mika uskoo, että tapojen muutos vaatii aina loogisen oivalluksen ja ahaa-elämyksen. Paras lopputulos syntyy, kun esimerkit löytyvät läsnäolijoiden omasta kokemusmaailmasta.
Kokemus asiantuntija vapaaehtoistyöstä
Muuta Jotain – Jotain Muuta
Häneltä löytyy tahtotilaa jakaa ajatuksiaan, jotta vapaaehtoisten kanssa toimivat voisivat oivaltaa vapaaehtoistyössä mukana olevien motivaation lähteet, löytää organisaatiolleen parhaat toimintamallit ja samaan aikaan välttää ainakin pahimmat kömmähdykset.
Hänen mielestään pienilläkin korjausliikkeillä voi saada hurjaa parannusta aikaiseksi. Ruoho kasvaa kauniisti, kun sen alla oleva pohja on kunnossa. Kauniskin nurmikko tarvitsee lisäksi jatkuvaa huoltoa. Hänen mukaansa monissa organisaatioissa vapaaehtoisten kouluttaminen olisi paljon kannattavampaa kuin työntekijöiden – sekä tuottavampaa.
Kouluttaminen ollut arkipäivää
Pioneeri ja vapaaehtoistyön startup konkari
Mika lienee ensimmäinen Suomessa 1990-luvun alussa, joka on nuorisotyötä tehdessään perustanut osallisuutta vahvistavan nuorten hallituksen miettimään yhdessä toimintaa ja toteuttamista yhdessä nuorten kanssa. Kokemusmaailmastaan häneltä löytyy nuorisokahviloiden perustamisia, festareita, musiikkitapahtumia, urheiluseuran perustaminen. YLE Turun kanssa nenäpäivälipaskeräyksen järjestäminen yli 200 nuoren kanssa ja hyväntekeväisyyskonsertit Yle Turulle, Yhteisvastuukeräykselle ja Syyrian lapsille.
Viimeisenä 2018 perustettu ja jo palkittu, nuorten oma projekti, jossa nuoret haluavat itse poistaa kiusaamisen ja syrjäytymisen, syntyi HC TPS Oy:n palkkalistoilla. Yrittäjyydestään voidaan mainita, Starttirahan avulla perustettu yritys, joka oli parhaimmillaan 70 hengen organisaatio. Tuttuja ovat Mikalle myös Turun Yrittäjien hallitus ja RaiNa säätiön hallintoneuvoston Pj:n pesti.
PUHEENVUOROJEN TEEMOJA
#vapaaehtoistyö
#nuorisotyö
Lähetä viesti suoraan puhujalle
Voit lähettää suoran yhteydenottopyynnön puhujalle. Hän vastaa sinulle henkilökohtaisesti.


Katja Nurmi
kerro tapahtumastasi
Haluamme auttaa tapahtumasi sisällön suunnittelussa ja palvelumme käyttöönotossa. Ota yhteyttä niin lähdetään liikkelle!