Pekka Peura

Pekka Peura (FM) on palkittu opetuskäytänteiden ja opetuskulttuurin kehittäjä. Pekan innovatiivinen tapa luoda uusia toimivia malleja opetukseen ja ennakkoluuloton tapa kertoa niistä ymmärrettävästi on tehnyt hänestä hyvin halutun puhujan Suomessa ja ulkomailla.

Keynotepuhuja Iida Mäkikallio
Pekka Peura on Startup High Schoolin rehtori, yksilöllinen oppiminen -opetusmallin luoja, opettajien täydennyskouluttaja sekä matemaattisten aineiden opettaja. Pekka on innovatiivinen ja intohimoinen uusien opetuskäytänteiden ja opetuskulttuurin kehittäjä ja hänet on palkittu ansiokkaasta kehitystyöstään mm. Mensa-palkinnolla 2013, Vuoden LUMA-toimija -palkinnolla 2014 ja Campus Awards -palkinnolla 2015.

Pekka kehittää toimintamallejaan käytännön opettajantyön kautta ja viimeisen viiden vuoden aikana hän on innostanut satoja opettajia seuraamaan hänen esimerkkiään. Hänen työstään on saanut lukea mm. Suomen Kuvalehdestä, Helsingin Sanomista ja Ylen uutisista.

Vuonna 2016 Yle myös kuvasi ja näytti 7 osaisen Koulukorjaamo-televisiosarjan, jossa esiteltiin suurelle yleisölle Pekan luoman toimintamallin käytännön kuvausta niin aineenopettajien kuin luokanopettajien näkökulmista. “Koulukorjaamo haastaa pohtimaan oppimisen esteitä ja niiden ylittämistä. Sarjassa seurataan koko kevään, miten opetuksen uudistaminen onnistuu vantaalaisessa lukiossa ja alakoulussa Pekka Peuran ja Markus Humalojan ohjauksessa.”

Pekka kirjoittaa blogia Minkä tahansa opetuksen tulevaisuus, www.maot.fi.

Ehdotuksia puheenaiheiksi

– Arviointikulttuurin kehittäminen

– Opetuskulttuurin kehittäminen

– Yksilöllinen oppiminen

– Käänteinen oppiminen

#arviointi

#opetuskulttuuri

#yksilöllisyysjaoppiminen

Flipped learning – Käänteinen oppiminen. Kirjan kirjoittajat Pekka Peura, Marika Toivola ja Markus Humaloja ovat tunnetuimpia käänteisen oppimisen vaikuttajia ja kehittäjiä Suomessa.

Lähetä viesti suoraan puhujalle

Hän vastaa viestiisi henkilökohtaisesti.

Keynotepuhuja Pekka Peura

kerro tapah­tu­mas­tasi

Haluamme auttaa tapahtu­masi sisällön suunnit­te­lussa ja palve­lumme käyttöön­otossa. Ota yhteyttä niin lähde­tään liikkelle!