Pekka Seppänen

Pekka Seppänen puhuu työelämästä, esimiestyöstä ja mokaamisesta terävästi, hauskasti ja vuorovaikutteisesti.

Keynotepuhuja Pekka Seppänen

Pekka Seppänen on kirjailija, valmentaja ja hallitustyöskentelijä, joka tunnetaan työelämän asiantuntijana, omaperäisenä kolumnistina ja suorapuheisena kommentaattorina.

Puhujana hän haluaa pelkkien monologien sijaan ottaa kuulijat mukaan pohdiskeluun ja vuoropuheluun. Vuorovaikutteisuutensa vuoksi hän on myös suosittu moderaattori, etenkin silloin kun tarvitaan laaja-alaista asiantuntemusta, sanavalmiutta ja nopeaa reagointikykyä.

Pekka Seppänen on kirjoittanut muun muassa teokset Johtajuus (yhdessä Matti Alahuhdan ja Martti Häikiön kanssa) ja Suomen pahimmat bisnesmokat (yhdessä Markku Kuisman kanssa). Hänen tuorein teoksensa on romaani Nyman.

Pekan näkemyksiä voi seurata myös Radio Suomen Pyöreässä pöydässä ja Yle Aamu-tv:n Jälkipörssissä. Hän käsikirjoittaa pilapiirrosta Pomo & Väisänen ja sarjakuvaa Teuvo Lyly.

Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa tiedotuspäällikkönä, mediajohtajana ja Talouselämän päätoimittajana.

PUHEENAIHEITA

Olin huono pomo

Mikä työpaikalla mättää – ja mitä pitäisi tehdä?

Työelämän tulevaisuus

Lähetä viesti suoraan puhujalle

Voit lähettää suoran yhteydenottopyynnön Pekalle. Hän vastaa sinulle henkilökohtaisesti.

Keynotepuhuja Pekka Seppänen

kerro tapah­tu­mas­tasi

Haluamme auttaa tapahtu­masi sisällön suunnit­te­lussa ja palve­lumme käyttöön­otossa. Ota yhteyttä niin lähde­tään liikkelle!