Tea Latvala

Tea Latvala puhuu suoraan startup-yrittäjän kohtaamista haasteista. Hän puhuu asioista niiden oikeilla nimillä, ja hän on inspiroiva, herättelevä ja hauska puhuja.

Tea Latvala - keynotepuhuja, puhuja, juontaja, moderaattori tapahtumaan.

Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi valmistunut Tea Latvala on kohdannut isoja ennakkoluuloja ja paljon vastustusta perustaessaan yritystään, joka suunnitteli, valmisti ja myi puisia design-dildoja. Tuotteet saivat valtavan määrän julkisuutta etenkin kotimaassa, ja yritys on nyt myyty eteenpäin. 

Opin paljon vapaudesta, itsenäisyydestä, mutta ennen kaikkea asenteesta. Palkkatyössä palvelet aina jonkun muun visiota.

“Olen avannut jonkinlaista tabua ja se antaa ihmisille oikeuden leimata”, Latvala sanoo. Rahoittajat eivät osanneet suhtautua Latvalan liiketoimintasuunnitelmaan ja ideaan ilman ennakkoluuloja, eikä ollut helppoa löytää puusepänverstasta, joka suostuisi tekemään prototyyppejä.

Tukiasioissa vastaus oli aina ei, ja yrittäjä ehti turhautua moneen kertaan. Apua lopulta löytyi Tekesistä ja Teatiamon kansainvälistyminen saatiin käyntiin. Kun Peter Vesterbacka oli mukana rahoittajana, suomalainen media heräsi ja Tean yrityksestä on kirjoittanut iltapäivälehtien lisäksi myös Helsingin Sanomat ja Kauppalehti. Tea on mukana myös Taivas ja Helvetti -kirjoissa yrittäjätarinallaan.

Eri asiat yhdistyvät lopulta toisiinsa – näin voi kiteyttää Latvalan elämäntarinan. Pitää vain uskaltaa antaa itselle tarpeeksi aikaa. “Opin paljon vapaudesta, itsenäisyydestä, mutta ennen kaikkea asenteesta. Palkkatyössä palvelet aina jonkun muun visiota.”

Teatiamon lisäksi Tea pyörittää Rovaniemellä Artic Design Shop -liikettä. Hän myös juonsi aikoinaan televisiossa G-piste ohjelman yhdessä Anna Perhon kanssa liveyleisön edessä.

Lähetä viesti suoraan puhujalle

Voit lähettää suoran yhteydenottopyynnön Tealle. Hän vastaa sinulle henkilökohtaisesti.

Tea Latvala - keynotepuhuja, puhuja, juontaja, moderaattori tapahtumaan.

kerro tapah­tu­mas­tasi

Haluamme auttaa tapahtu­masi sisällön suunnit­te­lussa ja palve­lumme käyttöön­otossa. Ota yhteyttä niin lähde­tään liikkelle!