EMILIA ELISABET LAHTI
Uuden ajan asiakassuhde
Asiakas on ennen kaikkea ihminen, jolla on kaikkia ihmisiä yhdistävä tarve kuulumiselle ja autonomialle. Tulokulmana luennossa ihmislähtöisyys oikeasti elettynä sekä todellisen arvon tietoinen synnyttäminen asiakkaalle jokaisen kommunikaatiohetken kautta. Tämä johtaa perustarpeiden kohtaamiseen -> kokemukseen, että asiakassuhde on ihmissuhde -> aitoon haluun tehdä yhteistyötä, jossa tarvitaan vähemmän “myymistä.”
Luento perustuu Aalto yliopiston professoreiden Esa Saarisen ja Raimo Hämäläisen systeemiälyteoriaan, joka on lukuisten menestyvien suomalaisyritysten kulmakivenä niin yrityksen sisäisessä kuin ulospäinsuuntautuvassa kommunikaatiossa.
* * *
Luento on osa Elisabetin neljän itsenäisen luennon sarjaa teemasta “Avaimia sisukkaaseen arkeen epävarmuuden aikakautena”:
Elämme modernin historian murrosta, jonka keskellä vahvimmatkin meistä kokevat pelkoa ja väsymystä. Oman energian, sisäisen voiman, kohottavan kommunikaation ja ajattelun kirkkauden johtaminen ovat perustavaa laatua olevia avaimia niin työn laadun kuin oman henkisen jaksamisen kannalta. Onneksemme ne ovat taitoja eivät taikaa ja niiden kehittämiseen on valmiudet ihan jokaisella.
Työskenteletpä osana tiimiä tai johdat ihmisiä tiimeissä, Elisabetin luento elämän ja työn navigoimisesta vastoinkäymisten keskellä antaa sinulle tieteeseen ja kokemukseen perustuvia työkaluja, joiden avulla synnyttää voimaa, uskoa ja toimintaa—yhdessä tiiminä ja erikseen yksilönä.
Voit tilata puheenvuoron suoraan tästä. Viestisi menee suoraan Elisabetille ja hän vastaa sinulle pian henkilökohtaisesti.